11.03.2016

Vientiä on ilman Venäjääkin

Ruoka joutui kauppapoliittisen painostuksen välineeksi elokuussa 2014. Yhä voimassa olevien pakotteiden vaikutukset ovat olleet Suomen elintarviketeollisuudelle vakavat ja taloudelliset vaikutukset suuret.

Elintarvikkeiden ottaminen tuontirajoitusten kohteeksi oli Venäjälle helppo ratkaisu, sillä maassa haluttiin jo ennen Ukrainan kriisin syntyä tukea kotimaista elintarviketuotantoa. Tämä asia voi myös osiltaan hidastaa pakotteiden poistumista.

Muut EU-maat toipuivat nopeasti Venäjän tuontirajoituksista. Meidän toipumistamme heikensi se, että ”Putin-juustojen” alennusmyynnin jatkona alkoi kaupan hintakilpailutus, joka laajeni useimpiin tuoreryhmiin ja heijastui alhaisten tuottajahintojen kautta myös maatalouteen. Kova hintakilpailu ja kotimaisen kysynnän heikkous ovat selvitysten mukaan suurimmat syyt elintarviketeollisuuden kannattavuuden heikkenemiseen ja huonoon myynnin kehitykseen.

Elintarvikeyritykset ovat pyrkineet paikkaamaan heikkoa kotimaan kehitystä vientiponnisteluilla. Finpro on vetänyt Food from Finland - vientiohjelmaa nyt puolitoista vuotta. Hallitus tukee elintarvikevientiä lisäksi myös kärkihankkeillaan, joilla muun muassa lisätään Eviran resursseja sekä Tekesin yritys- ja hanketukia. Taloudellinen tuki viennin edistämiseen on merkittävä.

Vientiohjelma on otettu yrityksissä hyvin vastaan, ja sille asetut mittarit ja tavoitteet on ylitetty. Ohjelman palveluja käyttää yli sata ruoka- ja juomayritystä. Ohjelman kautta osallistutaan kansainvälisiin messutapahtumiin, tavataan ostajia ja hankitaan markkinatietoa ja kontakteja. Yhteistyössä pohditaan kaupallistamista, markkinointia ja brändäystä. Viranomaiset puolestaan avaavat yrityksille latua selvittämällä yhteisesti sovittujen uusien kohdemaiden lainsäädännöllisiä vientiedellytyksiä.

Yritysten keskuudessa innostus vientiin on suurta ja asioita tehdään nyt yhdessä. Elintarvikkeiden vienti EU:n alueelle on kasvanut jo lähes 100 miljoonaa euroa, ja Aasian kasvavia markkinoita tavoitellaan. Ruokien ja juomien viennissä halutaan keskittyä ennen kaikkea korkean marginaalin lisäarvotuotteisiin, joiden valmistaminen edellyttää tutkimusta, tuotekehitystä ja innovointia. Tämä näkyy myös Tekesin hankerahoituksessa, jota myönnettiin viime vuonna ennätyksellinen määrä. Elintarvikealan investoinnit ovat tänä vuonna kasvussa ja uusia startupeja syntyy vähän väliä.

Suomen hallitukselle viestimme on seuraava: Kiitos nopeista vienninedistämispäätöksistä. Vientiä on ilman Venäjääkin, vaikka mielellään teemme myös Venäjän kanssa kauppaa. Elintarvikeketju on jo hyvässä vauhdissa ottamassa kansainvälistymisloikkaa, joka tuo Suomeen arvonlisäystä ja työpaikkoja. Toivottavasti hienoa alkua ei tuhota kotimaisilla kiistoilla ja työtaisteluilla, vaan tehdään yhdessä kauaskantoisia yritysten kansainvälistä kilpailukykyä edistäviä päätöksiä.

Kommentointi

Nimi:
Otsikko:
Kommentti:
Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää