Blogi - 2016

08.11.2016

Parhaat ratkaisut syntyvät hyvässä yhteistyössä

Yhteiset näkemykset muutostarpeista johtivat ETL:n ja SEL:n neuvottelemaan työehtosopimuksesta jo puoli vuotta ennen TES-kauden päättymistä.

» Lue lisää

18.10.2016

Sokeriverokuorrutteista arvokeskustelua

Sokerivero on kuin korkki, joka säännöllisin väliajoin nousee pintaan. Aihe on nyt esillä eduskunnan päättäessä pian makeisten ja jäätelön valmisteveron poistamisesta.

» Lue lisää

07.06.2016

Tyhjä jääkaappi voi olla ympäristöteko

kirjoittanut Marleena Tanhuanpää

Ruokahävikki keskusteluttaa meillä ja maailmalla, hyvä niin. Hävikin vähentämiseksi on käynnissä monia erilaisia aloitteita sekä EU:n että kansallisella tasolla. Olemme kaikki havahtuneet niin kuluttajina kuin ruoka-alan edustajin...

» Lue lisää

27.05.2016

Maistuva työharjoitteluni

kirjoittanut Taru Pesonen

Aloitin viime tammikuussa viiden kuukauden mittaisen työharjoittelujaksoni Elintarviketeollisuusliitossa. Nyt kun harjoitteluni alkaa olla jo loppusuoralla, päätin hieman pysähtyä reflektoimaan kulunutta aikaani ETL:ssä sekä pohtimaan miten upeaa ja tärkeää on edistää opiskelijoiden ja työelämän välistä vuorovaikutusta.

» Lue lisää

12.04.2016

Kuunteleeko ruokateollisuus ihmisiä?

kirjoittanut Marika Säynevirta

Sain tänä vuonna kunnian osallistua Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailun raatiin, joka valitsi lähes seitsemästäkymmenestä kilpailuun ilmoitetusta uutuustuotteesta viisi finalistia yleisöäänestykseen. Tuotteiden valtava määrä kertoi paitsi kasvavasta kiinnostuksesta kilpailua kohtaan, myös ruoka- ja juomayritysten tekemästä ahkerasta tuotekehityksestä ja valikoiminen uudistamisesta.

» Lue lisää

11.03.2016

Vientiä on ilman Venäjääkin

Ruoka joutui kauppapoliittisen painostuksen välineeksi elokuussa 2014. Yhä voimassa olevien pakotteiden vaikutukset ovat olleet Suomen elintarviketeollisuudelle vakavat ja taloudelliset vaikutukset suuret. Elintarvikeyritykset ovat pyrkineet paikkaamaan heikkoa kotimaan kehitystä vientiponnisteluilla.

» Lue lisää

07.01.2016

Blogivieras: Mistä on pienet puolukat tehty?

kirjoittanut Minna Kormi

Vedestä, sokerista, kuiduista, vitamiineista, kivennäisaineista, hapoista (E 200, E 210), hyytelöimisaineista (E 440), väriaineista (E 160a, E 163) ja aromeista. Niistä on pienet puolukat tehty. Puolukka esimerkkinä kertoo hyvin, ...

» Lue lisää

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää