Blogivieras: Tuttu ruokakolmio ja kohtuus kaikessa ovat hyvinvoinnin A&O

Ei kovin suuria intohimoja herättävä otsikko, mutta silti niin totta. Ravitsemus puhuttaa ja hyvinvointi kiinnostaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Perinteisten asiantuntijoiden rinnalle ovat nousseet ns. kokemusasiantuntijat, jokainenhan syö ja tuntee olevansa oman hyvinvointinsa ekspertti. Tässä kokemusviidakossa tieto ja uskomukset sekoittuvat ja ääneen pääsee usein se, joka huutaa eniten tai jonka sanoma on erikoisin. Heiluttele siinä sitten iänikuista ruokakolmiota ja puhu kohtuudesta – ketä kiinnostaa.
Mediaa seuraamalla voi saada kuvan, että ravitsemussuositukset muuttuvat viikoittain. Se mikä oli terveellistä eilen, on huomenna kiellettyä. Suositukset perustuvat tutkittuun tietoon, joten niiden sisältö muuttuu hitaammin kuin mielipiteisiin perustuvat asiat. Tutkittu tietokaan ei ole kiveen hakattu, vaan se antaa sen hetkisen kuvan todellisuudesta.
Ihmisille, joiden mielestä terveellisen ruokavalion noudattaminen on vaikeaa, ravitsemussuositukset antavat lohdullisen sanoman. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa ruokavaliota, vaan suositellun mukaisen aterian voi koota monella eri tapaa. Yksikään ruoka-aine ei ole korvaamaton, aina löytyy vaihtoehtoja: lihan voi korvata kalalla, maidon kaurajuomalla, appelsiinin omenalla. Aina ei myöskään tarvitse syödä suositusten mukaan, riittää, että suositusten mukaisen valinnan tekee useimmiten.
Oheiset suuret linjavedot saattavat ahdistaa niitä, jotka kaipaavat tarkempia ohjeita syömisen toteuttamiseen. Heille ravitsemussuositusten työkalut, ruokakolmio yhdessä lautasmallin kanssa, ovat oivia käytännön apuvälineitä. Syöminen pysyy tasapainossa, kun ateriat koostaa kolmion kerrosten mukaisesti: eniten pohjalla olevia kasviksia ja viljavalmisteita, vähiten huipulla olevia sattumia. Lautasmalli taas on yksinkertaisuudessaan nerokas pääaterioiden lastausmalli, puolet kasviksia, neljäsosa proteiinin lähdettä ja viimeinen neljännes hiilihydraateille. Jälleen, hyvä lopputulos on mahdollista toteuttaa monella tapaa.
Elintarviketeollisuus pyrkii tuotteillaan toteuttamaan kohtuuden sanomaa. Kaiken ei tarvitse olla terveellistä, riittää, kun tarjolla on riittävästi terveellisiin valintoihin mahdollistavia vaihtoehtoja. Hyvinvointi pohjaa kohtuuteen, jossa arjen ja juhlan nautinnot vuorottelevat.
Soile Käkönen
ravitsemusasiantuntija
HKScan Finland Oy
» Takaisin
Kommentointi